sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Tärkeää ASIAA

Lopetan tämän blogin kirjoittamisen. en kumminkaan poista tätä, sillä täällä on paljon kuvia ja muistoja, mitä ei muualla ole.
 
JOS haluat vielä lueskella näistä poneista kuulumisia, liity alla olevan linkin blogiin, sillä sinne tulee kaikki hevospostaukset. Myös näistä poneista tulee sinni juttua. Osa saatta ollakkin jo sen blogin lukija, mutta jos et vielä ole, niin käy liittymässä.
 
 
Kyllä tämä blogi yli vuoden pysyi pystyssä, mutta ei tänne oikein kovinkaan usein tule mitään mielenkiinoista luettavaa, niin päätin siirtää nämä samat asiat, tuohon yleiseen hevosblogiin.
 
Kiitämme ponien kanssa kaikkia lukijoita! (:
 
 


lauantai 26. tammikuuta 2013

Hiljaista & vanhoja kuvia

Tähän pieneen taukoon syynä on ollut se, että ei ole oikeen ollut mitään kirjoitettavaa. Torstaina menin suoraan koulusta tallille. Vein ensin tavarat satulahuoneeseen ja katoin kellä meen tunnin, menin Dotilla. Ja sitten riensin ponilaan hoitamaan Maisaa. Autoin ratsastajaa laittamaan ponille kamat päälle ja sitten lähdin kentälle auttamaan sitä selkään. Sen jälkeen menin satulahuoneeseen. Söin ja sitten menin hoitamaan Dotin tunnille. Tunnin jälkeen hoidin ponin pois ja myöhemmin, kun kaikki oli jo lähtenyt kotiin, menin vielä moikkaamaan Maisaa. Dexulla oli söpö vaaleenpunanen loimi päällä C: Eilen tein videon, jossa on Maisa, Limppari ja Dotti niin löysin kivoja kuvia Maisasta, jota laitan loppuun ja myös sen videon.
Toivottavasti ens tunnilla menisin Limpparilla, toivoin kans Nalaa.

Kaikki kuvat otettu pokkarilla, jolla ennen otin kuvat.


 Maisan syntymäpäivänä otettu, muistaakseni 2011

 Muistan tän tunnin hyvin, harjoteltiin koulukisoihin (:


 


tiistai 15. tammikuuta 2013

Luvattu yllätyspostaus

Vielä kerran kiitos teille kaikille upealle 80 lukijalle! En ois koskaan uskonu et teitä tulos noin monta. Syy miksi teen tämän postauksen juuri tänään on se, että tämä blogi on ollut tasan vuoden pystyssä! Hyvä minä. Vaikka vuosi on jo vaihtunut ajat sitten, niin tässä postauksessa on Maisan ja Limpparin viime vuosi ja mitä kaikkea silloin tapahtui.
Tammikuu - Se oli vielä sitä kylmää ja pimeetä aikaa. Kuviakaan ei juurikaan ole. Tästä kuukaudesta en muista juurikaan mitään. Mitään erikoista ei tapahtunut. Tunteja peruttiin kentän ollessa huono. Tammikuussa menin kaikki tunnit mitä oli, niin Maisalla.

Helmikuu - Silloin ei myöskään tullut juuri yhtään kuvaa otettua. Helmikuussa olin ratsastamassa vain kerran ja sen tunnin menin Maisalla. Muilla kerroilla joko tunnit peruttiin huonon ilman/kentän takia ja olin myös kipeänä, enkä päässyt ratsastamaan.

Maaliskuu - Kuukausi alkoi todella surullisissa merkeissä, sillä Melli lopetettiin maaliskuun ensimmäisenä päivänä. Käytiin Maisan kanssa ekaa kertaa pellolla ja tuli sitten tiputtua siltä. Vietin Maisan kanssa yhdessä meidän vuosipäivän, aivan kuten olin jo aikasemmin suunniteluut. Otin lauantaille rästin ja tunnin menin Maisalla. Limppari muutti myös tallille kuukauden alussa. Koko maaliskuun tunnit menin vain Maisalla.

Huhtikuu - Ratsastin Limpparilla ensimmäisen kerran. Tunti ei todellakaan mennyt parhaiten ja siihen tuntiin verrattuna nykyhetkeen, ollaan kehitytty huimasti. Menin myös Maisalla aika paljon ja pari kertaa Dotilla.

Toukokuu - Hypin Limpparilla ekat esteet ja meni jo paljon paremmin kuin ekalla kerralla. Menin Maisalla melkeen kaikki tunnit, kerran ratsastin Kimillä. Myös oli kauden vika tunti ja menin Maisalla. Se onkin jäänyt viimeiseksi kerraksi, kun olen pikkuisen ponin selkään päässyt :( Ratsastuksessa alkoi kesäloma.


Kesäkuu - Tuli kova ikävä Maisaa ja tokalla kesälomaviikolla suoritin kesäloman haasteen. Pyöräilin tallille ensimmäisen kerran kaverin kanssa. Matkaan meni melkein 3h ja yhdessä kohtaan vähän eksyttiin, mutta päästiin kumminkin ehjänä tallille! Kyllä parit ihmiset vähän ihmetteli ja kyseli mistä asti oikein ollaan pyöräilty. Oli kyllä aivan huippu nähä Maisa ja oppia se reitti! Ponit vietiin laitsalle ja aloin pyörilemään lähes joka viikko tallille kattomaan poneja. Enään matkassa ei kumminkaan mennyt kolmea tuntia, se meni kahdessa tunnissa. Opin myös sen rietin ulkoa.

Heinäkuu - Olin alkukuukaudesta kesätöissä, enkä päässyt katsomaan poneja. Olin myös parin muun tallilaisen kanssa telttailemassa laitumen läheisessä metsässä ja vietettiin aikaa poneja kuvaillen. Oli kyllä hauska kokemus :'D Kuun lopussa menin leirille.

Elokuu - Ratsastus jatkui ja pyöräilin tallille aina torstaisin, kun pystyin. Aloin myös käymään lauantaisin tallilla. Pääsin hoitelemaan Maisaa sen toisen hoitajan kanssa. Taluttelin välillä tunneilla, jos hoitaja ei ollut paikalla. Laukkasin Limpparilla ekaa kertaa ihan kunnolla. Aloin menemään sillä enemmän tunneilla. Ja se onkin nykyään ehdottomasti parastuntiponi, jolla pystyn menemään. Maisalla en enää voi ratsastaa pituuden vuoksi, muuten haluaisin mennä sillä. En siis ole hylännyt Maisaa, vaikka menen tunneilla Limpparilla.


Syyskuu - Tunneilla menin paljon Limpparilla ja osallistuttiin kisoihin. Tosin ne ei mennyt kovinkaan hyvin ja kesken kisojen kisaponi vaihtui Dotiksi. Koko syyskuun menin muuten Limpparilla, kerran menin Dotilla ja kerran Stojalla.


Lokakuu - Kävin viimeisiä kertoja lauantaisin tallilla, sillä ilmat alkoi olla aamuisin niin pimeitä, että jätin pyöräily reissut väliin. Lokakuussa en juurikaan mennyt Limpparilla. Menin paljon Dotilla ja pari kertaa Stojalla.


Marraskuu - Mulla ei oo muuta kuvaa. Marraskuussa menin Limpparin lisäksi myös muilla poneilla. Menin myös Nalalla ensimmäisen kerran. Marraskuusta ei ole juurikaan kerrottavaa.


Joulukuu - Muita kuvia ei ole. Joulukussa tipuin Limpparilta ekaa kertaa. Kuasi loppui tallinpikkujouluihin. Joulukuusta ei ole myöskään mitään kerrottavaa.

Tälläinen oli meidän vuosi (:




perjantai 11. tammikuuta 2013

Kausi aloitettu

Ihan aluksi, kiitos kovasti teille 80 lukijalle! Ensi viikolla tulossa erikoispostaus.
 
Eilen alkoi kevätkausi. Kenttä ei ollut missään parhaassa kunnossa, joten tunnilla mentiin käyntiä ja ravia. Eikä siellä pystynyt ravaamaan edes kunnolla. Menin tunnin Limpparilla ja tallilla olin joskus 20 yli viisi. Vaihdoin kamat ja menin hoitamaan ponia. Hoitaessa se oli super nätisti. Satulan laitossa poni olikin sitten hankalampi. Se käyttäytyi kuin pikkuinen possu.
 
 
Aluksi käveltiin ihan normaalisti. Ja sitten aloitettiin tekemään kevyessäravissa jokaiseen kulmaan voltit ja sivuille pysähdykset. Toisessa lyhyensivun keskellä piti tehdä peruutuksia. Limppari ei osaa vielä ihan täydellisesti peruuttaa, niin ne meni vähän vinoon, mutta alkoi ne vähitellen paranemaan. Mentiin samaa tehtävää aika kauan, kunnes käveltiin hetki ja vaihdettiin suuntaa.
 
Toiseen suuntaan tehtiin samoja asioita. Toiselta pitkältä sivulta piti kääntää radan poikki ja mennä kahden puomin yli.. Niiden väliin piti kumminkin tehdä pyähdys. Siitä sai sitten päättää kumpaan suuntaa kääntyy ja sitten tehtiin kulmiin kahdet voltit peräkkäin harjoitusravissa ja lyhyille sivuille pysähdykset. Mentiin sitä loppu tunti ja sitten käveltiin loppukäynnit. Poni takaisin talliin, hoidin sen ja vein kamat satulahuoneeseen ja sitten menin moikkaamaan Maisaa.
 
 
Toivottavasti päästäis seuraavaks laukkailemaan. Kuvia ei ole, joten tossa kaks vanhaa. Mutta ensi postaukseen.


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Video Maisasta + postaus tauko

Eli tähän postaus taukoon syynä on se, että tunnit jatkuu vasta 10.1 ja sitä ennen en ole menossa lähellekkään tallia. Lähden Thaimaaseen ja tulen sieltä 7.1-8.1 yönä. Joten, kun tunnit taas jatkuu, niin postauksia alkaa taas tulemaan!
 
Hyvää joulua vielä kaikille teille ihanille lukijoille! (:



keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Pikkujoulut

Lauantaina oli siis tallin pikkujoulut. Menin hakemaan Maisan tarhasta joskus 15 yli kolme ja mentiin hoitaman sitä sen karsinaan toisen hoitajan kanssa. Maisa oli onneks melko puhdas nii sen harjaamisessa ei kauaa mennyt. Tein sille verkon, johon laitoin sille kimallenauhaa. Maisa tosin vähän pelkää niitä, nii koitettiin laittaa niit sillee, että se ei näkis niitä. Kavioiden otossa meni aika kauan, koska sillä oli etukavioissa isot lumipaakut. Saatiin ne onneks itte pois.
 
Kun kaikki oli valmiita, niin lähdettiin kentälle. Siellä oli sitten talutusratsastusta. Maisan toinen hoitaja talutti sitä eka hetken ja sitten menin itse taluttamaan sitä sinne ja sit vaihdettiin taas. Viiden aikaan talutukset loppu ja Maisalle oli tullut kolmas hoitaja paikalle, joka meni sitten hoitelemaan ponia.
 
Sen jälkeen jatku hoitajien pikkujoulut ja siellä syötiin herkkuja ja jaettiin joululahjat. Kivaa oli (: Maisaa en enää tänä vuonna nää..:( Vasta seuraavaksi kun tunnit alkaa. Eli nyt tulee pientä taukoa! Viikonloppuna tulee Maisasta videota, mutta sen jälkeen ei tule postauksia.
 
10.1.2013 Tunnit alkaa ja blogiin tulee taas sitten postauksia. Hyvää joulua kaikille ja pitäkää kivaa! :)


Limppari oli kans tosi sulonen C:
 


perjantai 14. joulukuuta 2012

Kauden vika tunti

Nyt vihdoin jotain päivittelyä tänne! (: Tosiaan tänään oli tän kauden vika tunti. Menin kaksi tuntia putkeen, joten Maisaa en ehtinyt hoitamaan. Ekalla tunnilla Maisan ratsastaja meni sillä ilman satulaa ja se oli sitten tippunut. Poni oli niin viisas että laukkaili siellä kentällä sellaset 5min, ennekuin antoi ottaa ittensä kiinni :D Tui se oli sulonen :3 Ja se tykkäs juosta siellä!
 
Menin oman tunnin Limpparilla. Se oli ekalla tunnilla, joten en hoitanut sitä tunnille itse. Halutessaan sai mennä ilman satulaa, joten oli sit iihan pakko mennä ilman sitä tylsää satulaa. Menin Limpparilla ekaa kertaa ilman satulaa, enne oon menny sillä vaa satulalla, joten se oli kivaa vaihtelua. Voiku poni tuntu pyöreeltä ilman sitä satulaa, tui. Aluks käveltiin pari kierrosta ja haluttiin leikkiä ja päätettiin leikkiä raippahippaa.
 
Aluks mentiin sitä käynnissä, ehkä joku 6min ja sit saatiin ravailla. Ravissa poni oli tosi ihana! (: Kentän päädyssä oli ihan koskematonta lunta ja siellä oli ihan sika kiva ravailla :D Mulla osu siihen lumen pintaan jalat. (en kumminkaan ole ponille liian pitkä) Mentiin ravissa sitä hippaa jonkun aikaa ja sitten käveltiin hetki.
 

Jatkettiin hetken päästä ja sai myös laukata. Ellen sit lähti ottamaan meitä kiinni ja lähin sit laukalla karkuun. Aluks poni laukkas ihan kivasti, kunnes se sit onnistu pukittelemaan mut alas. Ei kyllä sattunut, nauretiin vaa sille mun mokalle. En kumminkaan enää laukannut sen jälkeen, en nimittäin haluu et se poni oppii samat temput, kuin Hecen.
 
Loppu tunti meni tooosi kivasti ja hauskaa oli! :) Yks parhaista tunneista tällä ponilla. Jatkoin vielä seuraavalle tunnille, joten en hoitanut Limpparia poiskaan. Kuvia ei ole tältä päivältä, kaikki kuvat siis vanhoja. Ja lauantaina meen taas tallille, silloin toivottavasti sais jotain kivaa kerrottavaa.